Monthly Archives: February 2017

Ed Sheeran

Melkeinpä kaikki ovat kuulleet tähän mennessä Ed Sheeranista, englantilaisesta laulajasta, lauluntekijästä sekä muusikosta. Ed Sheeran on luonut mieletöntä uraa viime vuosina ja on saavuttanut mainetta ja suosiota ympäri maailman. Hänen musiikkiuransa alkoi jo vuonna 2004, mutta internationaalisen suosion hän saavutti vuosina 2011 – 2013. Tunnetuimpia singlejä häneltä ovat esimerkiksi I See Fire, Don’t, Thinking out Loud, Photograph sekä Shape of… Read more →

Juha Tapio – keikkalavojen pitkäaikainen suosikki

Juha Tapio on pitkän uransa aikana pikku hiljaa noussut yhdeksi Suomen suosituimmista artisteista ja lauluntekijöistä. Ennen maan laajuisen suosion alkua vuonna 2003 Tapio oli tunnettu vain kirkkomusiikin ja suomalaisen gospel-musiikin ystävien piireissä. Vuonna 1999 hän nimittäin julkaisi musiikkiaan albumilla nimeltä Tästä Kaikesta ja vuonna 2001 albumilla Tästä kaikesta, ja nämä kaksi levyä olivat selvästi saaneet vaikutteita esimerkiksi Nuoren seurakunnan veisukirjasta.… Read more →