Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Musiikkiuutiset » Ed Sheeran

Ed Sheeran

  • tehnyt

Melkeinpä kaikki ovat kuulleet tähän mennessä Ed Sheeranista, englantilaisesta laulajasta, lauluntekijästä sekä muusikosta. Ed Sheeran on luonut mieletöntä uraa viime vuosina ja on saavuttanut mainetta ja suosiota ympäri maailman. Hänen musiikkiuransa alkoi jo vuonna 2004, mutta internationaalisen suosion hän saavutti vuosina 2011 – 2013. Tunnetuimpia singlejä häneltä ovat esimerkiksi I See Fire, Don’t, Thinking out Loud, Photograph sekä Shape of You.

ed sheeran

Juuret Irlannista

Ed Sheeran syntyi Halifaxissa West Yorkshiressä 17. helmikuuta vuonna 1991, mutta hän muutti perheensä kanssa Framlinghamiin ollessaan lapsi. Sheeranin vanhemmat ovat kotoisin Lontoosta, ja hänellä on myös yksi isoveli nimeltä Matthew. Hänen isovanhempansa ovat kuitenkin irlantilaisia, ja näin Sheeranilla onkin perimmäiset juuret Irlannista.

Uran lähtölaukaus vuonna 2014

Ed Sheeran aloitti nauhoittamaan musiikkiaan jo vuonna 2004 ja hän julkaisi itsenäisesti ensimmäisen oman kokoelmansa nimeltään Spinning man. Hän muutti Lontoosen vuonna 2008 ja hän teki paljon yhteistyötä eri artistien kanssa. Vuonna 2010 Ed osti liput Los Angelesiin ja hän soitti siellä paljon ympäri kaupunkia Open Mic – tilaisuuksissa. Jamie Fox kuitenkin ihastui Sheeraniin täysin ja tarjosi hänelle studiotaan loppuvierailun ajaksi.

Vuonna 2011-2013 välillä Sheeran tavoitteli jo maailmanlaajuista suosiota, jolloin hän myös julkaisi ensimmäisen albuminsa nimeltään ’’+’’. Levyyn yhdistynyt single ’’The A Team’’  myi yli 58 000 kopioita ja se olikin parhaiten myynyt debyytti single. Tämän jälkeen Sheeranin ura alkoi kasvaa räjähdysmäisesti. Vuonna 2013 Sheeran julkaisi Hobitti-elokuvasta tutun kappaleensa ’’I see fire’’, ja vuonna 2014 Ed Sheeran nimitettiin parhaimmaksi uudeksi artistiksi Grammy Awardseilla.

Vuonna 2014-2015 oli myös räjähdysmäisen suosion aikaa, sillä Ed Sheeran julkaisi uuden levynsä x, johon sisältyvät muun muassa kappaleet Don’t sekä Thinking Out Loud. Vuonna 2016 Sheeranin x-albumi oli maailman toiseksi parhaiten myynyt albumi.

Vuonna 2017 Ed Sheeran julkaisi viimeisimmän albuminsa ÷, jonka supersuositut singlet Shape Of You sekä Caste on the Hill villitsivät fanit ympäri maailmaa.

Ed Sheeran on siis yksi maailman suosituimmista artisteista, ja hänen suosionsa vain kasvaa kasvamistaan.