Suomen uusi naisartisti – Nelli Matula

nelli1

Nelli Matula on 20 – vuotias nuori naislahjakkuus Espoosta. Tämä upea naisartisti on noussut pinnalle vuonna 2016. Nelli kirjoitti tänä vuonna sopimuksen tunnetun Rähinä Recordsin kanssa, joka kiinnostui Nellistä hänen persoonallisen soundinsa vuoksi.  Rähinä Recordsin listalla on Suomen tunnetuimpia artisteja kuten esimerkiksi Elastinen, Brädi, Spekti ja Timo ja pieni huijaus ja monia muita. Nellin ensimmäinen single ’’Kato vaan’’ julkaistiin 27. heinäkuuta 2016. Tätä biisiä on kuvailtu hyväntuuliseksi ja Nellin positiivinen energia ja intohimo musiikkia kohtaan kuultaa sen lävitse.

Nelli on opiskellut Espoon musiikkiopistossa klassista poikkihuilua sekä popjazzlaulua, ja hän on myös ollut Sveitsissä vaihto-oppilaana, josta hän sai paljon kokemusta bänditoiminnasta ja puhallinorkesterista. Muusikin lisäksi Nelli on harrastanut tanssia koko ikänsä, ja se onkin hänelle todella suuri osa elämää ja itsensä ilmaisua. Hän pystyi yhdistämään nämä kaksi maailmaa Maija Poppanen – musikaalissa, joka esitettiin Helsingin kaupunginteatterilla. Hän kertoo, että tanssiessa ja musiikin teossa hän pystyy ilmaisemaan itseänsä vapaasti, jolloin hänen täytyy olla sinut itsensä kanssa hauskanpitoa unohtamatta.

Nellille sopimus Rähinä Recordsin kanssa oli todella tärkeää, koska hän on saanut mahdollisuuden työskennellä alan ammattilaisten kanssa ja he ovat saaneet Nellistä rohkeutta esiin. Hän on kirjoittanut biisejä lapsesta asti ja haluaakin olla koko tekoprosessia vahvasti mukana. Parhaillaan hän kirjoittaa ja nauhoittaa ensimmäisiä biisejä Rähinä Recordsin kanssa. Kato vaan – singlen lisäksi Nelli julkaisi biisin nimeltä ”Lemmikki”, joka löytyykin Spotifyn monilta eri listoilta.

Matula on saanut inspiraationsa upeilta RnB-artisteilta kuten Beyoncelta ja Tinashelta. Beyoncen urassa tanssi, laulu, päättäväisyys sekä liveshowt ovat jääneet tämän nuoren naisen mieleen. Tämän vuoksi Nelli haluaa käyttää myös omilla keikoillaan erilaisia lavashowta, koska hänen meielstään niitä ei ole käytetty vielä tarpeeksi hyväksi Suomessa. Hän haluaisi myös sekoittaa klassista musiikkia poppiin ja RnB:hen. Hänen mielestään olisi kiehtovaa leikkiä eri genrejen rajamailla.

Nelli Matula on siis uskomattoman lahjakas nuori nainen, joka tulee varmasti kiipeämään vielä huipulle urallaan. Matula ei usko lainkaan tuuriin, vaan hän uskoo siihen että mahdollisuudet tulevat kunhan tekee pitkään töitä ja on valmis ottamaan ne vastaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *