Sastamala Gregoriana, Suomen suurin vanhan musiikin tapahtuma

sastamala gregoriana

Upea Live musiikki festivaali, joka järjestetään vuosittain Sastamalassa Pirkanmaalla. Tänä vuonna tätä hulppeaa musiikin juhlaa vietetään jo 21 kertaa ja vanhan musiikin ystävät pääsevät nautiskelemaan upeasta musiikkitarjonnasta kaikkiaan viikon ajan. Tämä festivaali aloitti toimintansa jo vuonna 1996, jolloin  tämän upean festivaalin taiteellisena johtajana toimi Kari Kaarna. Tälle upealle musiikki tapahtumalle haluttiin arvoisensa puitteet alusta saakka ja siksi paikaksi valikoituikin Sastamalan keskiaikainen Pyhän Marian kirkko ja sen ympäristö, johon upean keskiaikainen musiikki sopi todella hyvin!

Musiikkivalikoima liikkuu aina keskiajalta barokin aikakauteen ja tämä vuosi on myös siitä erikoinen, että tällä kertaa Sastamalassa rikotaan myös raja-aitoja tarjoamalla kuuntelijoille kattaus modernia musiikkia. Tämän vuoden festivaalin teemana onkin Virtauksia – Vanhan ja Uuden Musiikin Risteyksessä.

Festivaaleilla on esiintymässä yhteensä 24 muusikkoa ja 20 mestarikurssilaista, kaikkialta maailmasta. Kuulijoita on viihdyttämässä lumoavalla musiikillaan mm.  Fantazyas, keskiaikaiseen ja renessanssimusiikkiin erikoistunut kansainvälinen musiikkiyhtye La Morra, brittiläinen vokaaliyhtye The Marian Consort sekä Assi Karttunen & Rody van Gemert.

esiintymispaikoiksi on valikoitunut niin kirkkoja, tehdassaleja kuin museoitakin. Lapsillekkin on järjestetty nähtävää ja kuultavaa, kun 25.7.2016 lapsia viihdyttää Le Petit Baroque-Pieni Barokki ilmaistapahtuma, jossa lapsilla on mahdollista päästä seuraamaan upeaa monitaide-esitystä. esityksen kesto on noin 45 minuuttia, joten se ei ole liian pitkä pienimmillekkään musiikin ystäville.

Lippuja tapahtumaan voi ostaa joko Tiketin tai Tyrvään ja Huittisten Kirjakaupoista. Halutessaan festari vieras voi myös ostaa liput käteisellä ovelta. Kannattaa kuitenkin huomioida että ovella ei käy pankkikortti!

Koko viikon aikana tämä upea Vanhan Musiikin Festivaali tarjoaa kuuntelijalleen huikeat viisi tunnelmallista konserttia, kaksi erityislaatuista teemakonserttia ja upean ja ilmaisen lastentapahtuman. Tämä Live musiikista koostuva upea festivaali, on jotain virkistävän erilaista, mutta samalla lumoavaa. Koko tapahtuman miljöö ja tunnelma huokuvat sopusointua ja rauhaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *