Etusivu » Musiikkiuutiset » Suomen parhaimmat konserttisalit

Suomen parhaimmat konserttisalit

  • tehnyt
Konserttisaleissa on kaunis tunnelma

Suomessa on runsaasti laadukkaita konserttisaleja, joissa järjestetään kaikenlaisia esityksiä aina klassisesta musiikista raskaampaan musiikkiin. Suomen konserttisalit vaihtelevat suuresti kooltaan. Joihinkin sopii vain muutamia satoja ihmisiä, kun suurempiin taas sopii jopa tuhansia kuulijoita. Konserttisalin koko määrittää sen, millaisia esityksiä salissa voidaan pitää. Selvää on, että suosittuja artisteja varten tarvitaan suurempi sali, jotta lippuja saadaan myytyä enemmän.

Konserttisalit etelästä pohjoiseen

Pääkaupunkiseudulta löytyy monia hyviä konserttisaleja, joissa järjestetään monipuolisesti erilaisia konsertteja. Tunnetuin on tietysti Helsingistä löytyvä Finlandia-talo, joka on eräänlainen nähtävyys jo sellaisenaan. Lisäksi Espoon kulttuurikeskuksesta löytyy Tapiolasali, joka on myös hyvin tunnettu konserttipaikka. Tapiolasaliin sopii melkein 800 kuulijaa, joten kyseessä on Suomen mittakaavalla kohtalaisen suuri konserttisali.

Toki pääkaupunkiseudulla konsertoidaan paljon, mutta pohjoisempi Suomi ei jää yhtään huonommaksi. Esimerkiksi Kuopiosta löytyy Kuopion Musiikkikeskus, jossa järjestetään paljon erilaisia konsertteja. Monet suomalaiset bändit ovat järjestäneet jopa rock-keikkoja Kuopion Musiikkikeskuksessa. Keskukseen mahtuu yli 1 000 kuulijaa. Jyväskylän Paviljonki taas on paremmin tunnettu nimenomaan keikkapaikkana, vaikka toki sielläkin voidaan järjestää klassisia konsertteja.

Hyvien konserttitalon akustiikka on kunnossa

Kun konserttitaloissa pidetään niin klassisen kuin raskaammankin musiikin konsertteja ja kaikkea siltä väliltä, on akustiikan oltava kunnossa. Akustiikka on merkittävässä asemassa siinä, että konserttisalissa ei esimerkiksi ole ikävää kaikua. Se voisi häiritä yleisöä merkittävissä määrin. Suomen suurimmat konserttisalit on kuitenkin rakennettu erittäin ammattimaisesti.

Avainsanat: