Iskelmä on eräänlainen suomalaisen tunne-elämän peruskieli: kaiho, rakkaus ja arjen ilot ja surut on puettu tarttuviin melodioihin jo lähes sadan vuoden ajan. Iskelmälaulajat ovat vuosikymmenestä toiseen olleet niitä ääniä, jotka koko kansa tunnistaa muutamasta ensimmäisestä tahdista, ja monet heidän kappaleistaan elävät edelleen häissä, karaokebaareissa ja radiokanavilla. Tässä artikkelissa käymme läpi suomalaisen iskelmälaulun historiaa varhaisista pioneereista tämän päivän suosikkeihin.
Iskelmän varhaiset vuodet ja ensimmäiset tähdet
Suomen ensimmäisiin iskelmälaulajiin lukeutuivat J. Alfred Tanner sekä yllättäen oopperalaulaja Ture Ara, joka levytti 1930-luvulla kaikkien tuntemaksi tulleen Emma-kappaleen. Sen suosio oli huipussaan juuri sotien välisenä aikana. Vanhojen iskelmien merkittävimpiin säveltäjiin kuului Georg Malmstén, jonka Dallapé-orkesteri levytti huomattavan määrän suomalaisia iskelmiä, mukaan lukien vuoden 1937 suurhitin Heili Karjalasta.
Olavi Virta: iskelmän ensimmäinen supertähti
Olavi Virtaa pidetään suomalaisen iskelmähistorian ensimmäisenä varsinaisena supertähtenä, Suomen tangokuninkaana, joka levytti ensimmäisen kappaleensa Syysserenadin jo vuonna 1938. Virran ura ei katkennut edes sotavuosina, vaan hän viihdytti rintamatovereitaan kitaransa kanssa, ja varsinainen läpimurto tapahtui sotien jälkeen. Vuosien saatossa Virta levytti yli 600 kappaletta, joista noin 150 oli tangoja, ja hänen Hopeinen kuu -kappaleensa on äänestetty Suomen kaikkien aikojen parhaaksi iskelmäksi. Muita hänen ikivihreitä hittejään ovat Metsäkukkia, Kultainen nuoruus ja Punatukkaiselle tytölleni.
Tapio Rautavaara: mies monessa roolissa
Tapio Rautavaara oli poikkeuksellinen hahmo suomalaisen viihteen historiassa: paitsi rakastettu laulaja, myös keihäänheiton olympiavoittaja, elokuvanäyttelijä ja jousiampuja. Vuonna 1949 hän lauloi Reino Helismaan säveltämät Päivänsäde ja menninkäinen sekä Reissumies ja kissa, joista ensimmäinen on sittemmin levytetty uudelleen kymmeniä kertoja erilaisina versioina. Rautavaaran monipuolinen ura teki hänestä suomalaisen viihdehistorian todellisen moniottelijan laulajan roolin lisäksi.
1960-luvun murros ja uusien tähtien nousu
1960-luvun alku toi mukanaan useita iskelmän klassikoita, mukaan lukien vuonna 1962 tähtitaivaalle ponnistaneen Reijo Taipaleen tangohitin Satumaa, jonka Unto Mononen oli säveltänyt jo vuosikymmentä aiemmin. Samalla vuosikymmenellä moni nykyisin legendaksi noussut artisti aloitti uransa: Katri Helena levytti läpimurtohittinsä Puhelinlangat laulaa vuonna 1964, ja Paula Koivuniemi saavutti suosiota kappaleella Perhonen. Reijo Taipaleen muihin tunnettuihin hitteihin lukeutuvat Tähdet meren yllä, Sateen tango ja Onnen maa.
Katri Helena: suomalaisuuden kirkas ääni
Katri Helena on yksi Suomen rakastetuimmista naislaulajista ja iskelmäikoneista, jonka kirkas mutta rauhoittava ääni on monelle suomalaisuuden ääni itsessään. Läpimurtohitin jälkeen hänen tuotantoonsa kertyi lukuisia klassikoita, kuten Vasten auringon siltaa, Katson sineen taivaan ja Joulumaa. Katri Helena on jatkanut aktiivisena esiintyjänä vuosikymmenten ajan, mikä tekee hänestä yhden pisimpään uraansa jatkaneista suomalaisista iskelmälaulajista.
Kari Tapio ja suomalaisuuden symboli
Kari Tapio aloitti musiikkiuransa 1960-luvulla, mutta varsinaista läpimurtoa saatiin odottaa vuoteen 1976 asti Laula kanssain -singleen. Tätä seurasi Viisitoista kesää -hitti, ja 1980-luvun alussa ilmestynyt Olen suomalainen kasvoi suoranaiseksi suomalaisuuden symboliksi, vaikka kyseessä olikin alun perin käännös Toto Cutugnon kappaleesta L’Italiano. Kari Tapion tuotannon kärkikappaleet, kuten Juna kulkee ja Myrskyn jälkeen, kuuluvat edelleen suomi-iskelmän kaanoniin, tunnettuina suomalaisesta kaihosta ja tarttuvista melodioista.
1970-luvun kapinalliset äänet
1970-luvun alussa iskelmäkenttä sai rinnalleen kapinallisempia ääniä: Irwin esitti omia laulujaan, joiden rentturomantiikka vetosi laajaan yleisöön, samoin kuin Rauli Badding Somerjoen kaihoisat tulkinnat. Tämä vuosikymmen toi lajiin uudenlaista, aiempaa rosoisempaa ilmaisua, joka laajensi käsitystä siitä, mitä suomalainen iskelmä voi olla.
Eino Grön ja tangoperinteen jatkajat
Eino Grönin laulajanura käynnistyi Porissa vuonna 1957 paikallisyhtyeiden solistina, ja läpimurto seurasi vuonna 1959 kappaleella Liian paljon rahaa. Grönin suosio kasvoi erityisesti tangolevytyksillä, kuten Seinillä on korvat ja Illan viimeinen tango, joiden ansiosta häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä nykyajan tangotulkitsijoista suomalaisessa musiikkihistoriassa.
Nykypäivän iskelmälaulajat
Iskelmäperinne elää vahvana myös tänä päivänä uusien laulajien myötä. Juha Tapio ja Lauri Tähkä lukeutuvat nykyisin levyttäviin, suosittuihin iskelmälaulajiin, joiden kappaleet ovat jatkuvasti soittolistojen kärjessä. Myös Suvi Teräsniska, Tommi Soidinmäki ja Tapani Kansa mainitaan usein kuulijoiden suosikkilistoilla, kun keskustellaan siitä, ketkä kantavat iskelmäperinnettä eteenpäin 2020-luvulla.
Miksi iskelmä elää sukupolvesta toiseen
Iskelmän pitkäikäisyys selittyy sen kyvyllä tavoittaa kuulija tunnetasolla riippumatta vuosikymmenestä. Hyvä iskelmälaulaja tarvitsee muutakin kuin teknisesti taitavan äänen: tarvitaan myös lavakarismaa ja tulkinnallista syvyyttä, joka saa vanhankin kappaleen tuntumaan aidolta joka kerta uudelleen esitettynä. Tämä sama tulkinnan voima on läsnä myös laajemmin suomalaisessa Suomalaiset artistit -kentässä, jossa live-esiintyminen ja aito tunneilmaisu ovat aina olleet menestyksen ytimessä genrestä riippumatta.
Iskelmä osana kansallista muistia
Monet iskelmäklassikot ovat kietoutuneet myös osaksi Suomen historiaa laajemmin. Kappaleet kuten Tummat silmät ja Moskovan valot punovat yhteen Suomen ja Neuvostoliiton historiaa, kun taas tango on sadan vuoden kuluessa kasvanut suoranaiseksi suomalaiseksi kansallismusiikiksi. Tämä historiallinen kerroksellisuus on osa sitä, miksi iskelmä koetaan Suomessa niin paljon enemmäksi kuin pelkäksi viihdemusiikiksi.
Yhteenveto
Suomalainen iskelmälaulu kantaa mukanaan lähes sadan vuoden perintöä Olavi Virran tangokuninkuudesta Katri Helenan ja Kari Tapion klassikoihin ja aina nykypäivän Juha Tapion ja Suvi Teräsniskan kaltaisiin tulkitsijoihin asti. Jokainen sukupolvi on tuonut lajiin oman äänensä, mutta ydin on pysynyt samana: kyky pukea suomalainen tunne-elämä muutamaan tarttuvaan säkeeseen, joka soi yhtä vahvana vielä vuosikymmenten kuluttua ensiesityksestä.