Juha Tapio on pitkän uransa aikana pikku hiljaa noussut yhdeksi Suomen suosituimmista artisteista ja lauluntekijöistä.
Ennen maan laajuisen suosion alkua vuonna 2003 Tapio oli tunnettu vain kirkkomusiikin ja suomalaisen gospel-musiikin ystävien piireissä. Vuonna 1999 hän nimittäin julkaisi musiikkiaan albumilla nimeltä Tästä Kaikesta ja vuonna 2001 albumilla Tästä kaikesta, ja nämä kaksi levyä olivat selvästi saaneet vaikutteita esimerkiksi Nuoren seurakunnan veisukirjasta. Nykyään Tapio luokitellaan pop-laulajaksi, mutta on tunnettu myös sanoittajana, säveltäjänä ja kitaristina.
Vuonna 2003 Juha Tapio nousi julkisuuteen levyllään Mitä silmät ei nää, ja tämän levyn nimikkokappale soi vieläkin Suomen musiikkiaalloilla säännöllisesti. Tämän jälkeen Tapio on julkaissut 11 albumia lisää, mukaan lukien 4 kokoelmalevyä. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Meillä on aikaa, Ohikiitävää, Eläköön, Kaksi puuta, Sinun vuorosi loistaa ja Mitä silmät ei nää. Vuonna 2009 Tapio palkittiin pitkästä urastaan muun muuassa vuoden parhaan miesartistin palkinnolla Emma-gaalassa ja jopa neljällä eri palkinnolla Iskelmägaalassa.
Yksityiselämästään artisti on erittäin tarkka, eikä häntä näekään usein julkisuudessa vaimonsa Raijan ja poikiensa Mikaelin ja Akselin kanssa. Monissa haastatteluissa Tapio on kertonut julkisen ja yksityisen elämän erottamisen olevan hänelle erittäin tärkeää. Tapio kuitenkin jakaa usein päivityksiä ja kuvia myös uransa ulkopuolelta sosiaalisen median kuten Instagramin ja Facebookin kautta faniensa riemuksi.
Vuonna 2017 Tapio tekee maan läpi uloittuvan Ittekseen-kiertueen, joka on jo valitettavasti loppuunmyyty.